Kuunpäivän kirjeet

Kuunpäivän kirjeet kansi

Aurinkokunta on ihmisen valtakunta, jonka kaivokset, tehtaat ja viljelmät hyödyntävät taivaankappaleita uuraasti ja järjestelmällisesti. Siirtokuntien väliset luokkaerot tuntuvat perheissä ja tuntemattomien välillä; Maasta pois päässeet eivät halua sinne takaisin.

Lumi Salo etsii puolisoaan. Sol, kasvitieteilijä, ei ole saapunut jälleennäkemiseen, ei seuraavaankaan tapaamiseen, rikosta epäillään, terrorismista huhutaan. Solin perhe ei osaa tai halua kertoa mitään. Vaillinaisen tiedon varassa Lumi joutuu etsimään Solia muistikirjan sivuilla, sanoin, ja vieläkin syvemmältä, parantajien maailmasta - monet suhtautuvat Lumin ammattiin skeptisesti, Solkin. Mihin Sol on kadonnut, mihin sekaantunut? Kenet hän tuntee? Kuka hän oikeastaan on?

“KUUNPÄIVÄN KIRJEIDEN tarina kasvaa tunteiden, vihjeiden, menneen ja toden auetessa kuin ruusukvittenipensaan kukat. Juoni soljuu vetävästi eteenpäin, ja kertomuksen arvoitukset pitävät otteessaan. (…) Taitavan kirjailijan tekstin vietäväksi onkin ilo heittäytyä.” (Toni Jerrman, Helsingin Sanomat)

Osta painettu kirja · Osta e-kirja · Osta äänikirja