Sol,

tämä saattaa olla viimeinen sivu, se, jonka kirjoitan, kun kaikki on jo tapahtunut. Se, jonka revin irti muistikirjan lopusta ja asetan kannen ja kansilehden väliin. Sen ensimmäinen sana on sinun nimesi: siitä tiedät heti, että lauseet tulevilla sivuilla ovat yhtä lailla sinua varten kuin itseäni.

On aamu kaiken jälkeen.

Täältä, missä istun, näen tomunharmaan tasangon ja sen varjoja myötäävät kukkulat, kraaterien paljaat rinteet. Kuun maisema on eloton kuin kiveksi muuttunut meri, jollei lasketa kupolikylän kaukaista hehkua, melkein näkymätöntä. Horisontti kulkee erämaan poikki mustana siveltimenvetona. Yöstä tehdyn taivaan alareunassa kelluu nouseva Maa, rajoiltaan kuulas ja ilmankeveä. Pilvihuurre sen pinnalla on jähmettynyt sinisen ja keltaisen ja ruskean ylle. Se tuo mieleeni talven ensimmäisen kuuran, joka pysäyttää pudonneet lehdet lammen pintaan.

On aivan kuin vihreää näkyisi enemmän kuin eilen. Sen täytyy olla omaa mielikuvitustani. On vielä liian varhaista.

Vaitonaisena Maa kiipeää korkeammalle, virheetön, pyöreä vesipisara, jossa on kaikki: jokainen mennyt päivä ja tuleva. Tältä etäisyydeltä siinä ei näy ainuttakaan arpea. Minusta näyttää, että jos ojentaisin käteni, voisin silittää sen pintaa, silittää sen uudelleen uneen.

Romaani Kuunpäivän kirjeet ilmestyy syyskuussa 2020. Lue lisää Teoksen syyskatalogista.